Voittamisen ja häviämisen psykologiaa

Voittaminen ja häviäminen - moni on kokenut molempia kamppailu-urallaan. Voittaminen tuntuu usein upealta ja häviäminen pieneltä maailmanlopulta tai muuten vaan hajottavalta. Mitä psykologisia mekanismeja näiden tunteiden takaa voisi löytyä? Lähestymistapoja on varman yhtä monta kuin lähestyjiäkin, mutta tällä kertaa tarkastelen asiaa koherenssin käsitteen näkökulmasta.

Mitä merkitsee termi koherenssi psykologiassa? Alunperin sillä viitataan Aaron Antonovskyn käsitteeseen, jolla tarkoitetaan varsin pysyväisluonteista persoonallisuudenpiirrettä, joka liittyy yksilön elämänhallinnan tunteeseen. Tämä taas rakentuu seuraavista elementeistä:
-Ymmärrettävyys (comprehensibility)
-Hallittavuus (manageability)
-Mielekkyys (meaningfulness)
    Tässä kirjoituksessa käsitettä käytetään kuitenkin johonkin tilanteeseen liittyvänä yksilön tunnekokemuksena.

Miten koherenssin tunne ilmenee voiton kohdalla? Esimerkiksi seuraavien lauseiden kautta:
"Voitin, koska olen treenannut hyvin." (Ymmärrettävyys)
"Voitin, koska minulla oli pelisuunnitelma ja toteutin sen." (Hallittavuus)
"Menestyminen on kivaa." (Mielekkyys)

Häviön kohdalla koherenssin puute voisi ilmetä vaikka näin:
"Hävisin, enkä kertakaikkiaan ymmärrä miksi vastustaja sai pisteet suorituksestani." (Y)
"Hävisin, enkä kyllä hallinnut peliä hetkeäkään." (H)
"Lopetan koko lajin. Mitä järkeä tässä on?" (M)

Helposti voisi ajatella, että mitä täydellisemmin koherenssin kaikki osa-alueet toteutuvat niin sen paremmalta tuntuu ja toisinpäin. Asia ei ehkä kuitenkaan ole näin yksinkertainen.
Jos muistelen vaikka omia matsejani esimerkki-mielessä, niin karvaimmat tappiot ovat kahta seuraavista tyypeistä:
A) Tuomari teki käsittämättömän ja epäoikeudenmukaisen ratkaisun.
B) Alisuoritin räikeästi.
    Molemmissa tapauksissa mielekkyys on kyseenalaista, mutta A:ssa korostuu ymmärrettävyyden puute ja B:ssä hallinnan puute. A:ssa on voinut vallita hallinnan tunne siihen asti, että tuomari on tehnyt täydelliseen ymmärtämisen puutteeseen johtavan ratkaisun. B:ssä taas saattaa olla hyvin tiedossa (ymmärryksen piirissä siis) että pelaa huonommin kuin pitäisi, jolloin hallinnan puute on ehkä hallitsevin tunne (tosin, voihan sitäkin olla vaikea ymmärtää, että miksi näin on). Usein näihin on kuitenkin jokin ymmärrettävä selitys kuten väsymys, raju painojen veto, toipilaisuus tai jokin sosio-psykologinen syy.
    Jos taas puhutaan voitoista, on tilanne hieman samantyyppinen. Omassa mielessäni kirkkaimpina säilyviä voittoja ovat useimmiten olleet:
A) Voitin, koska olin harjoitellut oikein ja toteutin työni tulokset haluamallani tavalla.
B) Olin väsynyt ja/tai loukkaantunut, mutta jotenkin aivoni ja kehoni tuottivat täysin nerokkaan ratkaisun, jolla voitin pelin.
    A:n kohdalla hyvän koherenssin kaikki osa-alueet toteutuvat, mutta B:n kohdalla mennään alueille, joita voi olla vaikea analysoida tietoisesti (ymmärtää siis) tai hallita varmasti. Koherenssin tunteen osa-alueet ovat siis toteutuneet vajavaisesti jos ollenkaan, mutta tulos on silti ollut loistava.

Tämän pohdinnan kohdat sopivat toki muuhunkin elämään, mutta sielläkään koherenssin toteutuminen ei ole mikään absoluuttinen onnellisuuden tai onnettomuuden mittari. Sekä "puskista" tulevat ikävät tapahtumat että itse mokatut jutut saattavat tuottaa suurta surua. Samoin sekä omalla määrätietoisella työllä saavutettu menestys että yllättäen tarjottu onni voivat tuottaa yhtä suurta iloa ja täyttymyksen tunnetta. Miten voisi esimerkiksi rakastumista tai lottovoittoa tai toisaalta lyhyitä huikaisevia onnen hetkiä analysoida koherenssin näkökulmasta..?

Summa summarum: vaikka koherenssin tunteen osa-alueiden toteutuminen tai toteutumattomuus ei aina kerrokaan suoraan tilanteen positiivisuudesta tai negatiivisuudesta voi sen analysointi joissain tilanteissa auttaa selviämään epäonnistumisista tai toistamaan onnistumisia.

Kamppailulajien ajatusmaailman hyödyntäminen arjessa

Itse koen olevani melko kömpelö varsinkin tilanteissa missä pitäisi puhua. Monesti, varsinkin jos on tilanne johon en ole pystynyt varautumaan, tuntuu puhumiseen liittyvät hetket melkein samalta kuin olisi kisaamassa. Tuntuu että oksentaa, kädet vapisee, hikoiluttaa, hengästyttää, ja se ärsyttävä tunne kun sydän hakkaa niin kovalla äänellä ettei päässä mitään muuta kuulukkaan.

Kuitenkin näistä tilanteista tulee selviydyttyä tavalla tai toisella. Jokunen aika sitten erään saunaillan yhteydessä jaoin yhden selviytymistarinoistani, ja se ilmeiseti kuullosti muidenkin mielestä huvittavalta joten ajattelin jakaa sen täällä.

Ammattikoulussa opiskellessa tuli itselleni hieman yllätyksenä, kun piti suorittaa asiakaspalvelun näyttökoe. Näytön vastaanottaja näytteli tilanteessa asiakasta, joka oli juuri tullut ovesta sisään liikkeeseen. Olotila oli taas sama ''Taistele tai pakene'' reaktio, ja omalla kohdallani tuntuu kuin aika hetkellisesti hidastuisi. Pääkopassa ehti jo pyöriä kaikki mahdolliset mokaamisen mahdollisuudet, kunnes jossain kohtaa joku ääni pääni sisällä tokaisi ''Tähän on ihan sama tunne kuin kisoissa olisi'', johon seuraava ääni totesi ''Mitäköhän mä tekisin ottelussa jos en tiedä vastustajasta etukäteen mitään?''

Aloin analysoimaan omaa ottelutyyliäni ja päädyin ratkaisuun: ''Aloittaa kevyesti, hieman tunnustellen millainen vastapuoli on. Ja muistaa omat aloitteet, ei saa lähteä liikaa vastustajan peliin''.

Tuo lähestymistapa voisi sopia moneenkin kamppailulajiin. Nyrkkeilyssä se olisi varmaan etukädellä rentoja lyöntejä jolla testaa vastustajan mielentilaa. Judossa se voisi olla vaikkapa pieni avaava tekniikka sen sijaan että yrittäisi isoa heittoa aloituksesta. Lajit, joissa potkut on sallittu, se voisi olla vaikkapa rento alapotku reiteen. Joten mitä se sitten olisi asiakaspalvelu tilanteessa?

Miten aloittaa puhuminen riittävän kevyesti, mutta omasta aloitteesta?
Oma ratkaisuni oli: ''Hei, Voinko olla avuksi?''
Jes! Sain sovellettua oman ottelemisen puhumiseen. Onko tää nyt sitä puhejudoa? Kokonaisuudessaan yllä olevaan pään sisäiseen taistoon kului aikaa ehkä kaksi sekunttia, mutta se tuntui todella pitkältä ajalta.

Loppu osa näytöstä menikin päin mäntyä, mutta meni läpi kuitenkin. Toinen kamppailulajeissa oleva periaate mitä olen käyttänyt, ja käytin myös yllä olevassa tilanteessa: ''Käyttäytyy hyvin ja yrittää parhaansa, sillä pääsee jo eteenpäin''

Vaikeudet, esteet ja turhautuneisuus

Kirjoitan jälleen pienen tauon jälkeen, jonka aikana kerkesin ajattelemaan ja suunnittelemaan jo useampia eri blogikirjoituksia, mutta mennään nyt yksi kerrallaan.

Loukkaannuin viime Judokisoissa.. En vakavasti, mutta se vei paljon liikkuvuutta ja nopeutta treenistä mutta pikkuhiljaa aletaan olemaan kunnossa. Vamman aikana treenaaminen oli hankalaa, mutta siitä huomasi erilaisten asentojen ja tekniikka osa-alueiden toimimattomuuden kun osa jalasta "otetaan" pois.

Ongelmana on ollut erilaisiin heittoihin sisäänmenot kun painon varaaminen on jalalle hankalaa, joten otin isoksi projektiksi käydä pään sisällä mielikuvaharjoitteita.. kun kaksi viikkoa tätä oli jatkunut, pääsin kokeilla lähestymistapaa tähän. Huomasin että tekninen suoritus oli hieman parantunut, mutta ongelmana oli silti painon varaaminen jalalle.

Nyt tästä edellisestä on kulunut toiset kaksi (2) viikkoa, ja jos pitäisi prosenttilukemin kuvailla jalan toimivuus, se olisi about 90%.

Viime sunnuntaina kävin kokeilemassa ensimmäistä kertaa tosissaan miten treenaaminen onnistuu, ja itseni iloksi se vihdoin alkoi sujua. Viikkokausien turhautuneisuus, ärtymys ja kasautunut paine pääkopassa alkoi vihdoin tasaantua, ja ajatukset taas kokoontua.

Myöskin on hyvä mainita viime sunnuntain treeneistä, että huomasin kykeneväni uudenlaiseen / uudenlaisiin suorituksiin joita en ole ennen ajatellut tai uskaltanut yrittää... Joten siinä onkin sitten uutta projektia syksylle ja ensi keväälle.

Mitenkä turhautuneisuus sitten näkyy treeneissä? Moni on varmasti kokenut sen hetken ja tilanteen että tuntuu kuin mikään ei toimisi, kaikki menee ihan päin mäntyä, ja alkaa jopa kyseenalaistaa edes koko oman treenaamisen? Kyllä. Nämä kaikki varmasti käyvät kaikkien mielessä heikoilla hetkillä, jopa miulla.. Myös jatkuva vuorotyö lisää tätä turhautuneisuutta, sillä se syö vuodesta 50% treeni mahdollisuuksia ja hidastaa omaa kehitystä.

Nämä ajatukset ja tunteenvaihtelut onneksi tulevat ja menevät, ja nyt voi taas keskittyä siihen mikä on itselleni tärkeää. Tavoitteet on asetettu, ja niiden eteen tulee tehdä töitä.

El Toro kuittaa tämän lyhyen kirjoituksen tähän, ja tatamilla nähdään!