500 grammaa alle sallitun määrän painoluokassa johon tähtään. En jaksanut sen enempää murehtia painosta ja söin aamupalaa. Kisoja on matkan varrella kertynyt useampia, ja aina pahin asia valmistautumisessa on ollut odottaminen. Sain itseni uskoteltua tilaan jota kutsun ''Ei kiinnosta'' -tila.
''Ei kiinnosta'' -tilassa mikään asia ei stressaa, koska ei voisi vähempää kiinnostaa. Tämä nyt on tavallaan ristiriidassa, koska tottakai kisat kiinnostaa jos on kisaamaan menossa! ''Ei kiinnosta'' -asenteen opin aikanaan yhdeltä jäteauton kuljettajalta:
''Mitä sitä turhaan töiden suhteen stressaammaan, p***** mä vaan kuljetan''.
Itse kisapaikalla saimme vihdoinkin koko porukkamme kasaan. Sensei Mansfield komensi meidät käymään puntarilla ettei jää viime tippaan. El Toro meni edeltä puntarille, eipä sillä väliä kun hän oli isoimmassa sarjassa. Totesin leikilläni punnitsijalle että saattaa olla aika lähellä painorajaa, ja minua kehotettiin astumaan puntarille. Tässä kohtaa ei enää ''EI kiinnosta'' -asennekkaan auttanut, kun puntari ei osannut päättää onko se yli vai alle sallitun painorajan. Hikikarpalot alkoivat melkein muodostua otsalle, kunnes lukema vihdoin asettui paikalleen... 50 grammaa alle sallitun painorajan.
Punnitsia hymähtää virnistäen: ''Olihan siinä vielä varaa''
Odotus alkaa. Lettipäinen tyttö tärisee tuolilla, itse hyppelen ikäänkuin herätellen kroppaani jo valmiiksi. Ryhmän omalaatuinen huumori sai koko porukan melkein unohtamaan että ollaan kisapaikalla.
Kello lähenee arvioitua ottelujen alkamisaikaa, joten siirrymme kahviosta lämmittelyalueelle. Lettipää lämmittelee jo kovaa tahtia vanhasta rutiinista, minä ja Toro alamme ottamaan mallia ja yritetään lämmitellä ilman että ympärillä pyörivät lapset jäisivät alle. Jossakin kohtaa kun El Toro kyykkäsi lämmittelyn yhteydessä, joku junnu meinasi saada ideakseen törkätä Toroa takapuoleen kyykyn alasmenovaiheen yhteydessä. Junnujen valmentajat hätistävät lapsukaiset pois häiritsemästä kisaajia, itse meinaan purskahtaa nauruun ja El Toro katsoo tyhmistyneenä miksi nauran hänelle.
Lämmittelyn jälkeen alkoi se varsinainen jännitys, jota olin koko aamun onnistunut välttelemään tekeytymällä tylsistyneeksi. Jännityksen ja innostuksen väliset aaltoilut on jälkikäteen ajateltuna hupaisaa. Jännityksen iskiessä tulee tunne että haluaisi vaan romahtaa lattialle halaamaan polvia tai mennä oksentamaan. Innostuksen iskiessä koko kroppa hyrrää ylikierroksilla, kädet tärisee jo pelkästä ajatuksesta että kohta pääsee räjähtämään neliön sisällä.
Aallot saattoivat vaihtua puolen minuutin välein, alkuun olen kyykyssä täristen pelosta, josta hyppään innoissani ylös, vain päästäkseni taas peloissaan kyykkyyn uudestaan. Sensei Mansfield koittaa saada Lettipään asennetta kohdalleen, ja Toro alkaa näyttämään jännittyneisyyden merkkejä.
El Toro päättää kesken kaiken käskeä lettipäätä lyömään häntä. Lopputuloksena El toron pelko häviää kun Lettipää kasvattaa asennettaan lyömällä Toroa uudestaan, ja uudestaan.
Kun vihdoin ja viimein pääsi itse ottelemaan, kaikki tunteet hävisi. Keskityin vain omiin tekniikoihin mitä on harjoiteltu. Kisoissa oma ensimmäinen ottelu on aina oma rajapyykkinsä. Oman otteluni jälkeen kaikki jännitys oli poissa, tilalla oli jo aikaisemmin kytenyt innostus. Toiseen otteluuni se innostus sitten räjähti irti. Odotin ''Koska pääsee tatamille koska pääsee tatamille koska pääsee tatamille''. Viimeinen ottelu ennen omaa otteluani, Toinen oli jo käytännössä voittanut, mutta voittajaa ei julistettu ennen kuin ottelijat olivat korjanneet pukunsa. Se tuntui ikuisuudelta, teki melkein mieli huutaa ''Koita nyt sitoa se vyö että pääsen tatamille!''. Joka sekuntti tuntui että olin enemmän ja enemmän liekeissä, valmiina räjähtämään heti ottelun alusta.
Ottelu alkaa ja sain hillittyä polttavan innostukseni... 5 sekunttia... En malttanut enää. Välillä voisi melkein kuvitella kahden persoonan kontrolloivan itseäni ottelijana. Olin samanaikaisesti täynnä palavaa innostuneisuutta eikä malttanut olla paikallaan, sekä kylmän rauhallinen ja suunnitelmallinen. Kaksi ristiriitaista tunnetta yhdistettynä.
Tuntemuksia on vaikea pukea sanoiksi, ja jokainen reagoi eri tavalla. Itselleni pahin osuus kilpailuissa on odotus ennen otteluita. Suosittelen kisaamisen kokeilemista kaikille, ihan vaan jotta löytäisitte uusia piirteitä itsestänne ja toisaalta ymmärtäisitte tällaisia hölmöjä horinoita paremmin.
Mistäpä sen tietää ennen kuin kokeilee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti